UUTISET

Muutoksia ISS Suomen johdossa

ISS Suomen pitkäaikainen talousjohtaja Seppo Haapalainen on päättänyt jäädä eläkkeelle toukokuun lopussa. Uudeksi talousjohtajaksi on nimitetty Lasse Forsman ja uudeksi Teollisuus ja tekniset palvelut -yksikön liiketoimintajohtajaksi Ilmari Ollila.
ISS Suomen pitkäaikainen talousjohtaja Seppo Haapalainen on päättänyt jäädä eläkkeelle toukokuun lopussa. Uudeksi talousjohtajaksi on nimitetty Lasse Forsman ja uudeksi Teollisuus ja tekniset palvelut -yksikön liiketoimintajohtajaksi Ilmari Ollila. ISS Suomen toimitusjohtaja Jukka Jäämaa kommentoi:

”Seppo on tehnyt pitkän ja arvostetun uran suomalaisten yritysten talousjohdossa. ISS:llä hän on tehnyt 13 vuoden ajan merkittävää työtä yhtiömme talouden johtamisessa, kehittämisessä ja vahvistamisessa. Haluan kiittää Seppoa lämpimästi hänen arvokkaasta panoksestaan ja pitkäjänteisestä työstään yhtiömme hyväksi sekä toivottaa erittäin ansaittuja, aurinkoisia eläkepäiviä.

Lassella on vahvaa osaamista niin liiketoiminnan johtamisesta, organisaation vahvistamisesta kuin ISS:n talouden kehittämisestä. Hänen johdollaan Teollisuus ja tekniset palvelut -yksikkö on yhdistetty menestyksekkääksi kokonaisuudeksi. Yksikkö on yksi ISS:n kasvun ajureista ja uskomme myönteisen kehityksen jatkuvan ja vahvistuvan myös tulevaisuudessa.”

Samassa yhteydessä Teollisuus ja tekniset palvelut -yksikön uudeksi liiketoimintajohtajaksi on nimitetty Ilmari Ollila (kuvassa vasemmalla). Nykyisessä roolissaan Business Performance -johtajana hän on vastannut yksikön strategisista kasvuhankkeista sekä talouden kehittämisestä. Ilmari ottaa yksikön vastuulleen 1.6. alkaen ja hänestä tulee samalla ISS Suomen johtoryhmän jäsen.

Ilmarilla on noin kymmenen vuoden kokemus ISS:ltä. Ennen nykyistä rooliaan hän on vastannut muun muassa ISS:n kaupallisen toiminnan kehittämisestä Head of Commercial Excellence -roolissa ja toiminut avainasiakkuusjohtajana.

“Ilmari on ollut avainroolissa Teollisuus ja tekniset palvelut -yksikön yhdistämisessä ja hänellä on vahva strateginen ote liiketoiminnan kehittämiseen. Ilmarin kokemus tukee yksikön jatkuvuutta sekä sen kehittämistä ja kasvua.

Onnittelen sekä Lassea että Ilmaria uusista vastuista ja toivotan heille menestystä tehtävissään.”

Muutokset astuvat voimaan 1.6.2026. Vastuiden siirto etenee suunnitelmallisesti, ja asiakkaita sekä keskeisiä yhteistyökumppaneita tiedotetaan kevään aikana vaiheittain.