TöIssä

Insinööriopinnot veivät erilaisille poluille – Tommy ja Jani löysivät oman paikkansa ISS:llä

Harva tietää heti, mikä oma suunta työelämässä lopulta on. ISS:llä työskentelevät Tommy Niemelä ja Jani Saarenpää päätyivät Oamkin insinööriopintojen kautta hyvin erilaisiin tehtäviin – toinen löysi oman juttunsa automaatiosta, toinen palveluiden ja asiakkuuksien johtamisesta. Molempia yhdistää rohkeus kokeilla uutta ja tarttua mahdollisuuksiin.

oamk-artikkelin kuvat

Jani Saarenpää ja Tommy Niemelä eivät lähteneet opiskelemaan insinööriksi valmiin urasuunnitelman kanssa. Kummankin matkaan mahtui suunnanmuutoksia ja pohdintaa siitä, mikä oikeastaan tuntuisi omalta alalta.

Ennen sähkö- ja automaatiotekniikan opintojaan Jani työskenteli laboranttina. Kiinnostus automaatioon heräsi, kun hän seurasi oman työnsä ohessa automaatioasentajien toimintaa.

– Pääsin laboratoriossa laitevastaavaksi ja kiinnostuin siitä enemmän kuin ydintehtävistäni. Aluksi mietin, etten haluaisi olla sellainen, joka hyppii alalta toiselle. Lopulta kiinnostus vei kuitenkin voiton, ja uskalsin hakea opiskelemaan, Jani kertoo.

Tommy puolestaan päätyi talotekniikan opintoihin ammatillisen koulutuksen kautta. Samalla myös suhtautuminen opiskeluun muuttui täysin.

– Aiemmin koulu ei ollut minulle mikään intohimo. Insinööriopinnoissa aloin kuitenkin ymmärtää asioiden logiikkaa ja sitä, miksi asiat toimivat niin kuin toimivat. Silloin opiskelusta tuli mielekästä, Tommy kuvailee.

Oulun ammattikorkeakoulun (Oamk) talotekniikan lehtorin ja tiimipäällikön Tomi Jäävirran mukaan insinööriopinnot kehittävätkin erityisesti ajattelutapaa ja kykyä ratkaista käytännön ongelmia.

– Insinöörikoulutuksen ytimessä on matemaattis-luonnontieteellinen ymmärrys, joka luo pohjan asioiden yhteyksien ymmärtämiselle ja ongelmanratkaisukyvylle, Jäävirta kertoo.

 

ISS yllätti uramahdollisuuksillaan

oamk-artikkelin kuvat (3)Tommy haki valmistumisensa jälkeen kahta hyvin erilaista työpaikkaa: toista perinteisempää oman alan tehtävää ja toista ISS:ltä kiinteistöpalveluiden parista.

– Mietin alkuun, millaista työskentely kiinteistöpalveluissa todellisuudessa olisi, Tommy kertoo.

Epävarmuus alkoi kuitenkin väistyä nopeasti:

– Rekrytointiprosessin aikana pääsin tutustumaan tuleviin kollegoihin, ja roolin tulosvastuullisuus innosti minua. Siinä vaiheessa ei enää harmittanutkaan, vaikka toinen työpaikka jäi saamatta, Tommy muistelee.

Janin ensimmäinen kosketus ISS:ään tuli puolestaan Oamkin kautta, kun ISS kävi esittäytymässä opiskelijoille.

– En tiennyt yhtään, että ISS:llä voisi olla oman alani töitä. Luulin sitä oikeastaan vain siivousfirmaksi, Jani kertoo naurahtaen.

Esityksen kautta ISS:n teknisen alan ura- ja opinnäytetyömahdollisuudet valkenivat.

– Pääsin tänne tekemään opinnäytetyötä oikean saneerausprojektin kautta. Oli hienoa päästä kiinni oikeisiin työtehtäviin jo opintojen aikana, Jani kertoo.

Kumpikin kokee, että ISS:llä on ollut mahdollista kehittyä ja rakentaa oman näköistä uraa. Jani on saanut kasvattaa osaamistaan automaation ja ohjelmoinnin parissa käytännön projektien kautta, kun taas Tommy on edennyt palveluesihenkilöstä palvelupäälliköksi ja asiakkuusvastaavaksi.

 

Erilaiset roolit, yhteinen insinööritausta

Vaikka Tommyn ja Janin työnkuvat ovat hyvin erilaiset, molemmat hyödyntävät työssään insinööriopinnoista saatua osaamista.

Tomi Jäävirran mukaan tämä kuvastaa hyvin koulutuksen vahvuutta:

– Insinööriopintoja pidetään helposti kovin kapeana suuntautumisena tiettyyn substanssiin. Sitä tarvitaan oppimisen viitekehykseksi, mutta itse insinöörioppi ja toimintamallit ovat hyvinkin sovellettavissa monipuolisiin työtehtäviin.

Palveluesihenkilönä työskennellessään Tommy huomasi, että talotekniikan osaamisesta oli paljon hyötyä arjen työssä.

– Asiakas arvosti sitä, että pystyn auttamaan myös teknisissä asioissa ilman, että kaikkeen tarvitsee hakea erikseen ulkopuolista asiantuntijaa, Tommy kertoo.

Nykyisessä roolissaan asiakkuusvastaavana opintojen hyödyt näkyvät enemmän kokonaisuuksien hallinnassa, yhteistyössä ja päätöksenteossa.

oamk-artikkelin kuvat (5)– Tässä työssä pitää ymmärtää, mitä asiakkaan kanssa on sovittu, miten kokonaisuus toimii käytännössä ja missä asioita voidaan kehittää paremmiksi, Tommy kuvailee.

Jani puolestaan työskentelee automaatioasiantuntijana. Tehtävässä yhdistyvät tekninen ongelmanratkaisu, ohjelmointi ja käytännön työ kohteissa.

– Kirjoitan käytännössä koodia siihen, mitä rakennuksen järjestelmien pitää tehdä ja milloin. Yksikään työpäivä ei kuitenkaan ole samanlainen, sillä kohteita ja järjestelmiä on niin paljon erilaisia. Jatkuvasti oppii jotain uutta, Jani toteaa.

 

Rohkeus kokeilla kannattaa

Jälkikäteen sekä Jani että Tommy ovat tyytyväisiä siihen, että uskalsivat seurata omaa kiinnostustaan – hakea opiskelemaan uutta alaa ja tarttua työmahdollisuuksiin myös oman mukavuusalueen ulkopuolelta. Myös Tomi Jäävirran mukaan opiskelu kannattaa lähtökohtaisesti aina:

– Opinnot antavat turvallisen ympäristön pohtia, mikä ala mahdollisesti itseä kiinnostaa ja missä on hyvä. Se auttaa löytämään oman paikkansa alati muuttuvassa työelämässä.

Janin ja Tommyn tarinoita yhdistää ajatus siitä, ettei omaa suuntaa tarvitse tietää valmiiksi. Joskus se löytyy vasta kokeilemalla ja uskaltautumalla uusille poluille.