2019-06-18

Paremman sisäilman puolesta – HIDES-puhdistuspalvelu

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen kanssa kehitetty HIDES-puhdistuspalvelu puhdistaa sisäilmaongelmaisen kiinteistön kalusteet ja irtaimiston, kaiken pehmoleluista taidekokoelmiin.
Sisäilmaongelmat ovat maanvaiva, jotka vaikuttavat työn terveellisyyteen ja työssä viihtyvyyteen.  Jos sisäilmaongelmat johtuvat kosteus- tai homevaurioista, on kiinteistön irtaimisto joko uusittava kokonaan tai puhdistettava perusteellisesti ennen niiden siirtoa uuteen kohteeseen. 

ISS:n HIDES-puhdistuspalvelu on luotu irtaimiston puhdistamiseen haitallisista itiötöistä ja mikrobeista. 

– Olemme tarjonneet puhdistuspalvelua kymmenen vuoden ajan ja puhdistaneet tänä aikana kaikkea pehmoleluista aseisiin ja taidekokoelmiin, kertoo ISS:n työnjohtaja Anni Jaakkola.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen kanssa yhteistyössä kehitetyn puhdistusmenetelmän avulla kalusteet ja irtaimisto voidaan puhdistaa täysin.  Menetelmä sopii hyödynnettäväksi niin päiväkotien, hoitolaitosten, arkistojen kuin esimerkiksi toimistokohteiden irtaimiston puhdistamiseen. 

– Asiakkaalle on usein taloudellisesti kannattavampaa puhdistaa vanhaa, kuin ostaa uutta. Puhdistamme myös usein arkistomateriaalia sekä salassapitomateriaalia, joita on mahdotonta korvata uudella. 

Vuorokaudessa eroon homeesta ja bakteereista  

Puhdistus tapahtuu konttiyksikössä, joka tuodaan paikan päälle sisäilmaongelmaisen kiinteistön lähelle. Yhteen konttiin mahtuu kerralla 120 muuttolaatikollista tai sitä vastaava määrä puhdistettavaa tavaraa. Puhdistus kestää vuorokauden, jonka jälkeen irtaimiston voi siirtää uuteen kohteeseen. 

– Puhdistuksen suorittavat teknisen palvelun tehtävään koulutetut henkilöt ja heitä työskentelee kohteessa kerrallaan pari.
 
Muuttolaatikoiden sisältö eli irtaimiston laatu määrittelee käytettävän puhdistusmenetelmän. Puhdistusmenetelmät perustuvat käsiteltävien tavaroiden mekaanisen puhdistamisen sekä mikrobien desinfioimisen yhteisvaikutukseen. Sen avulla tuhotaan kaikkia tunnettuja home- ja hiivasieniä sekä bakteereja ja viruksia tehokkaasti. 

– Menetelmä perustuu pitkään tutkimukseen, mikä erottaa sen muista markkinoilla olevista puhdistuspalveluista, Jaakkola kertoo.

Loppukäyttäjien ja kiinteistön asialla

ISS tekee tarvittaessa puhdistuksesta lausunnon, jonka voi esittää kiinteistön omistajalle todisteena muutettavan irtaimiston puhtaudesta.  

– On iso riski siirtää puhdistamatonta irtaimistoa uuteen kohteeseen, sillä silloin riskeeraa ongelmien siirtymisen puhtaaseen kohteeseen. Nykyisin kiinteistönomistajat osaavat jo vaatia sitä, että kohteeseen tuotava tavara on puhdasta, Jaakkola toteaa. 

Sekä loppukäyttäjät että kiinteistönomistaja ja vuokraaja kiittävät, kun sisäilmaltaan puhtaaseen kiinteistöön muutetaan vain puhdasta irtaimistoa.