2019-11-13

Pitäjänmäen business-alue kehittyy: Valimo Parkiin uusi ravintola

ISS Palvelut avasi syyskuussa uuden ravintolan Pitäjänmäellä sijaitsevaan Valimo Parkiin. Kaikille avoimessa ravintolassa painotetaan kestävän kehityksen arvoja.
Valimo Park on Varman omistama kiinteistö, jota remontoidaan parhaillaan moderniksi business parkiksi. Kiinteistön suurin vuokralainen on Fujitsu Oy, jonka kanssa ISS Palveluilla on jo kymmenen vuoden ajan ollut valtakunnallinen kumppanuus.

– Olemme jo pitkään kehittäneet palvelukokonaisuuttamme ISS:n kanssa kestävän kehityksen arvojen mukaisesti. Esimerkiksi kemikaalivapaan siivouksen otimme käyttöön ensimmäisten joukossa. On hienoa, että nyt oman työympäristömuutoksemme myötä saamme myös pääkonttorimme päivittäiset ravintolapalvelut ISS:ltä, kertoo Fujitsun hankintajohtaja (Nordic) Tuomo Järvinen.

Ravintolassa on panostettu muun muassa muovin käytön vähentämiseen ja siihen, että käytettävä muovi on kierrätettyä tai biohajoavaa. ISS:n asiakkuusjohtaja Sonja Takala kertoo, että pieniäkin yksityiskohtia on mietitty: esimerkiksi ravintolassa käytettävät pillit ovat syötäviä. Ravintolan työntekijöiden työvaatteet on puolestaan valmistettu muun muassa kierrätetyistä muovipulloista ja tekstiiliteollisuuden leikkuujätteestä.

Myös ISS:n ja Varman yhteistyöllä on pitkät perineet.

– Valimo Parkin ravintola on hyvää jatkoa yhteiselle Valimotie 9–11 -projektillemme. Siellä ISS on vastuussa kaikista kiinteistön palveluista, mukaan lukien ravintola. Nyt avaamme Pitäjänmäkeen toisen modernin ja dynaamisen business parkin, joka tulee kehittymään ja vahvistamaan Pitäjämäen asemaa business-alueena, Varman kiinteistöpäällikkö Mika Kaasalainen sanoo.

Myös ISS Palveluiden oma pääkonttori sijaitsee Pitäjänmäessä. Siellä yritys testaa erilaisia työpaikkapalveluita, joiden tavoitteena on lisätä kiinteistön käyttäjien hyvinvointia. Toimiviksi todetut ja jalostetut palvelut tarjotaan myös asiakkaille.

– Meillä on Varman ja Fujitsun kanssa yhteinen tavoite Valimo Parkissa: saada kiinteistön käyttäjät viihtymään ja voimaan hyvin. Valimo Parkiin tulee meiltä Site Manager, jonka tehtävänä on kehittää ja innovoida uusia palveluita. Suunnitteilla Valimo Parkiin ovat jo esimerkiksi pesula-, autonpesu-, vuokra-auto- ja hierontapalvelut. Site Manager myös järjestää ravintolassa after work -tilaisuuksia, jotka lisäävät merkittävästi yhteisöllisyyden kokemusta business park -ympäristössä, asiakkuusjohtaja Takala kertoo.

16.9. avatussa ravintolassa asiakkaita odottaa niin lounasbuffet, grillipiste, kahvila kuin ”More”-nimen saanut konsepti, joka painottuu itämaisiin ruokiin – wokkiin, nuudeleihin ja sushiin. Grillipisteeseen on kehitetty myös oma burgeri yhteistyössä Roslundin kanssa.

Lue lisää ISS:n ja Varman yhteistyöstä >>