Palvelumme Työpaikat Yritysvastuu Media ISS Palvelut yrityksenä
Ympäristö / Yritysvastuu - ISS

ISS:llä keskeinen rooli ympäristökuorman vähentämisessä

Kiinteistöalalla on keskeinen rooli rakennusten ympäristövaikutusten vähentämisessä, sillä kiinteistöt muodostavat lähes 40 % Suomen ympäristövaikutuksista. Ammattitaitoisella ja ympäristönäkökulmat huomioivalla palvelutuotannollaan ISS voi merkittävästi vähentää rakennusten käytönaikaista ympäristökuormaa. Esimerkiksi kiinteistöjen energiankulutusta on mahdollista vähentää pienin muutoksin jopa kolmanneksella. 

Ympäristövastuullisuus on olennainen osa päivittäistä palveluamme. Olemme sitoutuneet jatkuvan parantamisen periaatteen mukaisesti ehkäisemään ja vähentämään toiminnastamme aiheutuvia ympäristövaikutuksia. Ympäristöasioiden hallinta on kuvattu ISO 14001 -standardin mukaisessa ympäristöjärjestelmässä.
 
Suomalaiset viettävät työpaikoillaan lähes kolmasosan ajastaan. Siksi myös työympäristön toimintatapojen ympäristövastuullisuudella on suuri merkitys hiilijalanjäljen pienentämisessä. Meillä tämä näkyy muun muassa WWF:n pääkonttorillemme myöntämänä Green Office -merkkinä. Haluamme myös tukea asiakkaidemme ympäristötavoitteiden saavuttamista ympäristömyötäisten palvelujemme lisäksi erilaisten ympäristöohjelmien, sertifiointien ja asiantuntijapalvelujen avulla.

Kiinteistöjen hiilijalanjälkeä helppo pienentää

 

 

 

 

 

 Ajankohtaista


Ympäristövastuullisuus on olennainen osa päivittäistä palveluamme. Lue lisää