Asiakaslähtöisyys toiminnan perusta
ISS Palvelut on Suomen johtava kiinteistö- ja toimitilapalveluyritys. Toimitamme yksityiselle ja julkiselle sektorille palveluratkaisuja, jotka mahdollistavat asiakkaiden keskittymisen omaan ydinliiketoimintaansa. Tarjoamme sekä standardisoituja yksittäisiä palveluita että useista palveluista koostuvia monipalveluratkaisuja. Kehitämme toimintaamme yhteistyössä asiakkaittemme ja alan asiantuntijoiden kanssa.
ISS:n palvelut nivoutuvat osaksi asiakkaan toimintaympäristöä ja liiketoimintaa. Asiakassuhteissa korostuvat luottamuksellisuus ja vuorovaikutuksellinen kumppanuus, jossa kehitetään uusia toimintamalleja. Innovatiiviset ratkaisut tehostavat toimintaa, tekevät asiakkaan prosesseista sujuvia ja säästävät heidän resurssejaan.
ISS Palvelujen liikevaihto vuonna 2008 oli 472 miljoonaa euroa ja henkilökuntaa oli yli 12 000. Toimimme valtakunnallisesti ja paikallisesti. ISS Palvelut on osa kansainvälistä ISS-konsernia, jonka palveluksessa työskentelee 460 000 ammattilaista 50 eri maassa.